SPONSOROINTI

Biojack Olli Hiidensalon matkassa mukana

Haluamme tukea suomalaista urheilua ja olla mukana edistämässä hienon lajin tunnettavuutta Suomessa ja maailmalla. Useita arvomitaleja kerännyt Olli Hiidensalo on yksi lajiensa vahvoja suunnannäyttäjiä. Hiihdon ja ampumahiihdon saralla Hiidensalo on kerännyt lisäksi kunniakkaasti palkintoja suunnistuksessa, sekä ampumajuoksussa. Nuori 26-vuotias on kahminut kultamitaleita mm. hiihdon ja ampumahiihdon SM-tasolla, sekä kesäampumahiihdon sekaviestissä MM-tasolla. Hiidensalo treenaa kovaa ja katse on kohti tulevaa!

Hiidensalon vapaa-ajan harrastuksetkin kuluvat paljon luonnossa ja metsässä liikkuen. Kalastus, suunnistus ja metsästys ovat mielekästä tasapainoa aktiiviselle urheilijalle. Lisäksi Hiidensalo on saanut metsästysharrastukseensa uutta pontta vauhdikkaan nelijalkaisen perheenjäsenensä avulla. Parsonrusselinterrieri Maisa on saanut isännältään jo ensioppeja metsästyksen saloihin.

Biojack on mukana sponsoroimassa ja kannustamassa huippu-urheilija Olli Hiidensalon vauhdikasta matkaa.

 

Olli Hiidensalo ampumahiihtäjä Biojack